Sapatti

Suurin osa kristikunnasta on sitä mieltä että Sapatti ei kuulu uudenliiton uskovaiselle. Sanotaan että laki on kumoutunut Messiaan kuollessa. Mitä sanoo asiasta itse Messias?

(Matt. 15:7)  "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. "

(Matt. 15:8) "Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. "

(Luuk 16:17) "Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää."

Messias eli elämänsä täydellisen vanhurskaasti. Hän ei tehnyt yhtään syntiä. Hän noudatti kaikkea Luojan antamia määräyksiä ja lakeja täydellisesti. Miksi sitten puhutaan vanhasta ja uudesta liitosta? miten ne eroavat toisistaan Raamatun perusteella? vanhaan liittoon kuului mm. ympärileikkaus(1Moos:21:4) ja erilaiset eläinuhrit. Ne kaikki olivat esikuvia tulevasta suuresta ja täydellisestä uhrista: Messiaasta. Kun Messias kuoli tuli näistä vanhanliiton asioista tarpeettomia. Sen sijaan Messias asetti ehtoollisen: (1Kor.11:25) "Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi:  "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni"."

Sapatti annettiin jo maailman luomisen yhteydessä: (1Moos.2:2) "Ja Eloah päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt" Jos sapatti on tarkoitettu vain vanhaan liittoon ja vain juutalaisia varten, niin loiko Luoja sitten maailman vain juutalaisia varten, eikä koko ihmiskuntaa varten?  (Jes.56:3-7) "Älköön murehtiko muukalaisen poika, joka on liittynyt JHWH:n palvelijoiden joukkoon:  "Näinkö JHWH sulkee minut kansansa yhteydestä?" Älköön eunukki huokailko: "Minähän olen kuivettunut puu." Sillä JHWH sanoo näin: - Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani, saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa. Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet JHWH:n palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni. Jo vanhanliiton aikana muukalaiset eli pakanat saivat myös noudattaa Luojan tahtoa sapatinkin suhteen, jos se heille kelpasi.

Raamatussa todistetaan myös että maailma on luotu Messiaan kautta: (1.Kor.8:6) "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Eloah, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Messias, Jeshua Ha-Masiah jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa." Messias oli siis työkalu Luojan kädessä, kun hän loi taivaat ja maan.(Sananl. 8:30 American Standart Bible) "Then I was by him, as a master workman;" Olin Hänen vierellään tekijänä.

Messias oli siis se joka lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ei siksi että olisi ollut väsynyt, vaan siksi että halusi antaa esimerkin, jota noudatettaisiin. Kun pidämme sapatin, noudatamme Luojan tahtoa, ja tunnustamme teollamme sen tosi seikan, että maailma luotiin valmiiksi 6 päivässä. Ja että Luoja on meidän ihmisten Eloah. (Mark 2:27)"Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten" Sapatti on asetettu ihmistä varten (ei sanottu että sapatti on asetettu juutalaista varten), koska se on asetettu luomisen yhteydessä. Huomaa: tämän lausunnon antoi Messias, jonka kautta kaikki on luotu. Kumpi tietää asian paremmin, sinä joka olet luotu, vai hän jonka kautta kaikki luotiin?  (Ps.111:4) "Hän on säätänyt ihmeellisten tekojensa muiston; armollinen ja laupias on JHWH."

(Jes. 66:22, 23) "Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo JHWH, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo JHWH." 

Sapattia vietetään siis kaiken sen jälkeenkin, kun synti on lopullisesti taltutettu, ja saatana kukistettu. Jos sapatti on asetettu luomisessa, ja sitä vietetään edelleen, kun kaikki on asetettu taas kohdalleen, ja saatana lopullisesti kukistettu, niin miten voi kukaan väittää, ettei sitä pitäisi myös viettää kaikkena sinäkin aikana, joka on luomisen ja saatanan lopullisen kukistumisen välissä?

Jotkut sanovat ettei lapissa voi viettää sapattia, kun siellä on kaamos. Kyllä pystyy, kun vaikka internetistä selviää, että milloin aurinko laskee ja nousee. https://www.moisio.fi/taivas/?paikka=ivalo&dy=17&mn=2&yr=2017 

Ihmiset, varsinkin uskovaiset, jotka ajattelevat kymmenen käskyä olevan kumottu, ja että vain moraalinen periaate on jäljellä, ajattelevat että on mahdotonta ihmiselle pitää sapatti. Niinhän se onkin, jos vaeltaa lihassa, eikä hengessä. Silloin ei voi asettua Luojan lain alaiseksi.

(Room.8:7) "sentähden että lihan mieli on vihollisuus Eloah'ia vastaan, sillä se ei alistu Eloah'n lain alle, eikä se voikaan."

Minä päivänä sapattia vietetään?

Luojan määräämä sapatti on perjantai auringon laskusta lauantai auringon laskuun. Luojan säädösten mukaan päivä alkaa illasta ja päättyy iltaan(1moos.1:5). Ja lauantai on viikon 7 päivä. Vasta vuonna 1973 suomessa viikon 7 päiväksi muutettiin sunnuntai. "Ennen vuotta 1973 sunnuntai oli viikon ensimmäinen ja lauantai viimeinen päivä. Tällöin kyseinen muutos toteutettiin Kansainvälisen standardoimis­järjestön (ISO) suosituksesta. Roomalaisessa ja juutalaisessa kalentereissa sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä" (sunnuntai, Wikipedia)

(Mark.16:2) "Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa."

Raamatun mukaan sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä, koska silloin Messias oli jo herännyt kuolleista.

Sunnuntaita ei muutenkaan tule pitää pyhäpäivänä, koska se on pakanallinen auringonpäivä, jonka keisari Konstantinus määräsi vietettäväksi: "Constantine decreed (March 7, 321) dies Solis-day of the sun, "Sunday"-as the Roman day of rest (Codex Justinianus 3.12.2):

On the venerable day of the Sun let the magistrates and people residing in cities rest, and let all workshops be closed. In the country however persons engaged in agriculture may freely and lawfully continue their pursuits because it often happens that another day is not suitable for grain-sowing or vine planting; lest by neglecting the proper moment for such operations the bounty of heaven should be lost" (https://en.wikipedia.org/wiki/Sol_Invictus)

"Hän otti sotalippunsa tunnukseksi Labarum ristin, laillisti kristinuskon Milanon ediktillä vuonna 313 sekä vahvisti kristittyjen juhlapyhän ja pakanallisen Sol Invictuksen-juhlan eli sunnuntain valtakunnan viralliseksi pyhäpäiväksi(321)." (Maiju Lehmijoki-Gardner: Kristillinen mystiikka s.107)

Miten sapattia vietetään?

(Jes. 58:13) "Jos sinä pidätät jalkasi sapattia rikkomasta, niin ettet toimita omia asioitasi minun pyhäpäivänäni, vaan kutsut sapatin ilopäiväksi;"

"Siis pitäkää sapatti, sillä se on teille pyhä. Joka sen rikkoo, rangaistakoon kuolemalla; sillä kuka ikinä silloin työtä tekee, hävitettäköön kansastansa."

(Matt. 12:11-12)"Niin hän sanoi heille: "Kuka teistä on se mies, joka ei, jos hänen ainoa lampaansa putoaa sapattina kuoppaan, tartu siihen ja nosta sitä ylös? Kuinka paljon suurempiarvoinen onkaan ihminen kuin lammas! Sentähden on lupa tehdä sapattina hyvää."

(Neh.13:16-18) "Sinne oli myös asettunut tyyrolaisia, jotka toivat kalaa ja kaikenlaista kauppatavaraa ja myivät Juudan kansalle sapattina ja Jerusalemissa. Ja minä nuhtelin Juudan ylimyksiä ja sanoin heille: "Kuinka te teette näin pahasti ja rikotte sapatinpäivän? Eikö Eloah'imme juuri sen tähden, että teidän isänne näin tekivät, antanut kaiken tämän onnettomuuden kohdata meitä ja tätä kaupunkia? Ja te tuotatte nyt vielä suuremman vihan Israelin ylitse, kun rikotte sapatinpäivän." "

Sapattina ei siis saa tehdä työtä. Ei toimittaa omia asioita. Ei käydä kauppaa. Mutta jos ihmishenki on vaarassa, niin silloin saa tehdä kaiken tarvittavan, että ihmishenki säästyy, koska sapattina on lupa tehdä hyvää.

Kaikki ne monimutkaiset säädökset, joita on juutalaisessa perinnäisäädöksissä(Talmud), ei tarvitse noudattaa, koska ne ovat ihmisten keksintöä, eivätkä perustu Raamattuun. Niillä on vain tehty sapatin vietto taakaksi, mikä ei ole koskaan ollut Luojan tarkoitus.

 
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita