Pelastuvatko kaikki Israelilaiset lopun aikana?

Jotkut opettavat että kaikki Israel pelastuu vähän ennen Messiaan tulemusta. Mutta mitä sanoo Raamattu asiasta?

(Room.9:27) "Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös."

(Jes.10:20) "Sinä päivänä ei Israelin jäännös eivätkä Jaakobin heimon pelastuneet enää turvaudu lyöjäänsä, vaan totuudessa he turvautuvat JHWH'n, Israelin Pyhään."

(Room.11:5-6) "Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan. Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. "

Näissä kaikissa kohdissa puhutaan selvästi Israelin jäännöksesta armonvalinnan mukaan. Jäännös ei ole kokonaisuus, vaan pieni osa sitä. Armon valinta tarkoittaa niitä Israelilaisia, jotka ottavat pelastuksen vastaan Messiaassa. Ne Luoja valitsee armossaan, ihan niin kuin pakanakansoistakin on valinnut sen osan, joka on suostunut ottamaan pelastuksen vastaan Raamatun sanaan perustuen, ei ihmisoppeihin perustuen.

(Room.11:26-29) "ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa ilman Eloah'ia olevan menon Jaakobista.  Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Eloah armolahjojansa ja kutsumistansa kadu. "

Mitä sitten tarkoittaa "kaikki Israel"? Nykyisessä Israelin valtiossa asuvat Israelilaiset koostuvat enimmäkseen juudan heimon ihmisistä. Sanassa sanotaankin: (Room.2:29) "vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Eloah'lta" Siis oikeita Israelilaisia ovat ne, jotka ovat ottaneet pelastuksen vastaan. Kun sanotaan että kaikki Israel pelastuu, niin se tarkoittaa oikeita Israelilaisia, ei niitä, jotka sattuvat asumaan tai oleskelemaan Israelin valtion alueella, tai ovat perimänsä puolesta Israelilaisia. Fariseuksetkin väittivät olevansa Aabrahamin lapsia, mutta Messias kiisti asian, koska he eivät tehneet Aabrahamin tekoja.

Luoja pelastaa Israelin jäännöksen, koska hän on luvannut heidän muinaisille esi-isille, että Israel on hänen omaisuuskansansa (5Moos.6:10, 2Sam.7:29). Se asia ei ole mitenkään muuttunut. Edes siitäkään huolimatta että Raamatun mukaan Israel on ollut muinaisuudessa kokonaisuutena uskoton ja uppiniskainen Luojan suhteen, muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. 

Juuri siksi heidät ajettiin pois omasta maasta pakana kansojen sekaan. Ihan niin kuin Aadam ja Eevakin ajettiin pois Eedenistä, kun eivät totelleet Luojan käskyä. 

Israelilaiset eivät siis pelastu sen takia, että olisivat jotenkin erinomaista kansaa pakana kansoihin verrattuna. Ei, hekin pelastuvat vain armosta. Nykyinenkin Israel vaeltaa kokonaisuudessaan tottelemattomuudessa Eloah'n käskyjä kohtaan, ehkä pientä vähemmistöä lukuunottamatta.

Esim. Ortodoksi juutalaiset pitävät sapattia ja noudattavat Raamatussa olevia ohjeita, mitä saa syödä, mitä ei. Kuitenkin heillä on Talmud, jossa kerrotaan miten tulee tulkita vanhaa testamenttia. Tämä juutalainen perinne on suoraa jatkoa farisealaisuudesta, jota Messias kovin sanoin arvosteli ihmisopeista. Siksi mm. sapatin vietto on mennyt lähinnä pelleilyn puolelle, kun ei muka saisi painaa edes hissin nappia. Luojan sapatti käskystä on tehty paljon raskaampi, kuin mitä Raamattu opettaa. Ja he eivät ole ottaneet Messiasta vastaan heidän pelastajanaan, eivätkä he lue Berit Hadashaa, uutta testamenttia.

Heillä on isien perinnäisopit, jotka on kirjoitettu Talmudiin, jonka perusteella he sitten tulkitsevat Raamattua. Ihan niin kuin länsimaiset kirkot ja seurakunnat tulkitsevat Raamattua kirkkoisien opetusten mukaan ja muun ihmisperinteen (kirkkotraditio) mukaan.

Sitten on suuri määrä ihmisiä Israelissa, jotka ovat "maallistuneet", elikkä heitä ei voisi Luojan tahto tai olemassaolo vähempää kiinnostaa.

Messiaanisilla juutalaiset;  ikävä kyllä heilläkin näyttää olevan isien perinnäisopit vaikuttamassa opissa ja elämässä.

Eri kirkkokunnat ovat kovasti käännyttäneet ja pyrkivät käännyttämään Israelilaisia, mutta eipä sekään auta, kun opetetaan laittomuutta, elikkä ettei kymmenen käskyä ole kokonaisuudessaan voimassa, ja että ihminen saa syödä mitä haluaa. Siihen sekaan tuodaan risti, kolminaisuus oppi, ja pakanalliset juhlat joulu, pääsiäinen jne.  

Onko ihmekään jos juutalaiset vastustavat, kun he eivät löydä mitään tällaista vanhasta testamentista. Ja jos "erehtyvät" lukemaan uutta testamenttia, niin he tajuavat että se on "juutalainen" kirja, eikä kristitty kirja. 

Eipä suotta ole alkuseurakuntaa sanottu juutalaiseksi lahkoksi Raamatussa. Eihän se olisi ollut juutalainen lahko, ellei se olisi noudattanut suurelta osin sinä aikana hyväksyttyä juutalaisuutta. Ja kun otetaan huomioon että alkuseurakunnan Raamattu oli vanha testamentti, niin on normaalia, että kaikki opit juontavat juurensa sieltä, muuten alkuseurakunta olisi oikeasti syyllistynyt "uuden uskonnon" kehittämiseen, elikkä perustamaan uskonsa ihmisoppeihin, eikä Luojan sanaan.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita